Adventtikuusi

marraskuuta 27, 2016

Emme ole koskaan joulua kotona, koska lennämme joka vuosi Suomeen. Tästä johtuen joulukoristeiden määrä on säilynyt varsin maltillisena - kun kerran vietämme itse pyhät muualla, monien koristeiden hankkiminen ei ole tuntunut kannattavalta. 

Nyt lapsen kasvaessa aloimme miettiä, että meidän perheen oman joulun rakentaminen olisi kuitenkin tosi mukavaa, vaikka ne pyhät Suomessa vietetäänkin. Lanseerasimme siis uuden perinteen, adventtikuusen! Se ilmestyy asuntoon lauantaina ennen ensimmäistä adventtia ja koristellaan sitten adventtisunnuntain aamuna. Pojan riemua koristelun alkaessa olikin mainiota seurata. Kuten varmasti monissa muissakin lapsiperheissä, olivat alimmat oksat hänen vastuualuettaan.

Koristeet ovat suurelta osin peräisin anoppilasta, mies haki sieltä nimittäin kassillisen lapsuudestaan tuttuja puuhahmoja. Parasta on, että meilläkin on ollut kotona ihan samoja! Oksille pääsivät myös muutama vuosi sitten Iittalan joulunjälkeisalesta ostamani minimuumimukit, jotka sopivat oikein hyvin ulkosuomalaisen kuuseen. 

Saattaisit myös pitää näistä

2 kommenttia

  1. Hyvä idea. Itse asiassa mietin itsekin, hakisko nyt jonkun pienen kuusen, kun joulun olemme Suomessa, mutta tuli flunssa väliin, en enää jaksanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai te menette myös Suomeen! Sepä hauskaa. Ja nämä hommat on kyllä vähän sellaisia, että pitää joko aktivoitua heti tai ne jäävät tekemättä. Mutta tuntuihan teillä olevan joulukoristeita ilmankin kuusta - ja partiolaisten kalenteri, meilläkin on se!

      Poista