Viikonloppu Sveitsissä

kesäkuuta 30, 2016

Yksi parhaista asioista Keski-Euroopassa asumisessa on tietoisuus siitä, että muutamassa tunnissa pääsee vaikka minne. Puhun nimenomaan tietoisuudesta, koska emmehän me juuri koskaan käy juuri missään (puolentoista tunnin ajomatkan päässä Stuttgartissa asuvien kavereiden luona kävimme vierailulla heti kolme vuotta heidän muutostaan pois täältä). Mutta siis voisimme, jos haluaisimme! 

Joskus sitä sitten lähestulkoon yllättää itsensäkin ja matkustaa kuitenkin johonkin. Niin esimerkiksi viime viikonloppuna, kun nappasin mukaan rinkan, lapsen ja rattaat ja junailin Berniin, Sveitsiin. Kimmokkeena reissulle toimi siskon tämän kesän mittainen harjoittelu; pitihän asuinpaikka käydä tsekkaamassa!



Olen käynyt Sveitsissä muutaman kerran aiemminkin, joten tiesin kyllä mitä odottaa. Älyttömän upea luonto ja kauniit kaupungit, ihan meikäläisen kohde siis. Bern on varsin sympaattinen paikka, ja sen kokokin on mukavan hallittava viikonloppureissulla. Kävelimme ympäriinsä pitkin vanhaa kaupunkia, yritimme pysytellä varjossa minkä ehdimme emmekä tehneet sinänsä mitään erityistä. Erinomaista!



 Ich mag es total gerne, dass das Reisen von hier aus so einfach und schnell ist. Auch, wenn wir so gut wie nie übers Wochenende weg fahren. Am wichtigsten ist ja das Gefühl, man könnte es machen, wenn man möchte! Ab und zu reiße ich mich auch sogar zusammen und mache irgendwas. Letztes Wochenende waren der Kleine und ich in Bern, weil meine Schwester dort gerade Praktikum macht. Schön war's!

Saattaisit myös pitää näistä

0 kommenttia